*

Matti Salonen

Satavuotinen Suomi voisi muistaa myös Napoleonia, Japania ja Leniniä.

Satavuotisen Suomen juhlimisen yhteydessä nousevat puheenaiheiksi myös syyt, miten ja miksi Suomi ylipäätään saavutti itsenäisyytensä. Laajempi spekulaatio vaatisi vähintään kirjan pituista näkökulmaa, jonka tutka ylettyy aikakausien yli ja pureutuu tarvittaessa tärkeisiin yksityiskohtiin, joten sekaleikelty artikkeli toimikoon paremman puutteessa valoittajana. 

 

Heti aluksi todettakoon, että Napoleon ja Japani eivät ole omalla tarkoituksellaan ole olleet rakentamassa Suomen itsenäisyyttä, vaan kyse onkin enemmän ulkopuolisten tekijöiden välillisestä vaikutuksesta. Jos Napoleon ei olisi nimittäin voittanut aikoinaan Venäjää puolelleen, ei itäinen keisarikunta olisi ollut pakotettu hyökkäämään Ruotsiin, vienyt Suomea ja muuttanut sitä autonomiseksi ruhtinaskunnaksi. Japani puolestaan löi Venäjän 1904-1905 vuosien sodassa, jolloin tämä ei pystynyt enää kiinnittämään reuna-alueitaan tiiviisti itseensä ja antoi Suomelle luvan perustaa kansainvaltaan perustuvan edustuslaitoksen 1906 - kiitos demokratiasta. 1917 länsimaat suostuivat tunnustamaan Suomen itsenäisyyden vasta Venäjän jälkeen, johon bolsevikkihallituksen johtaja Lenin Pietarin edustaa rauhoittaakseen taipuikin

 

Nämä kyseiset esimerkit ovat vain näyttöjä siitä, kuinka monesta eri tekijästä historialliset tapahtumat voivat muodostua. Jokainen tapahtunut on monen sattuman yhteen kietoutunut lankakerä, jossa ei lopulta ole objektiivisesti katsottuna tärkeintä tekijää, vaan kaikki muodostavat oman sivunsa tarinakokonaisuudesta. Yhdenkin kappaleen poistaminen välistä tuhoaisi koko juonen. Tällaista kuitenkin harjoitetaan, kun muistelemme romanttisesti esimerkiksi itsenäisyytemme puolustamista talvisodassa. On tietenkin täysin tavallista nostaa esimerkiksi vain sotasankareita suvereniteetin säilyttämisen ihmehahmoiksi, mutta kokonaisuutta katsottaessa se ei oikeastaan kerro mitään totuudesta, jolle meidän kaikkien tulisi olla uskollisia. Silti liian harvoin halutaan puhua esimerkiksi veteraanien meta-amfetamiinin liikakäytöstä ja sen taistelurohkeuden tuovista vaikutuksista tai Neuvostoliiton armeijan upseerien puutteesta ja sen suunnittelemattomasta hyökkäyksestä suoraan suden suuhun. Onko tämän tapainen "asioiden unohtaminen" ja oman kansan korostaminen edes nykypäivänä tarvittavaa? Pahinta kalkkia lienee myöntää, että Suomi onnistui selviämään toisesta maailmansodasta lopulta Natsi-Saksan avustuksella, jolle se sopimusehtona luovutti omia pakolaisiaan ja sotavankeja. Vaikka Hitler olikin Suomen ainoa toivo jatkosodassa, asia tuntuu nykyään julkisessa keskustelussa tabulta. Ihan kuin täällä pelättäisiin, että päätämme vaadittaisiin uudelleen vadille, vaikka tosiasiat ovat kaikkien ulottuvilla.  

 

Historian ei koskaan tulisi olla ideologinen, mielekäs satu, vaan mahdollisimman todenmukainen ja puolueeton selitys menneisyydestä. Valitettavasti se toimii kuitenkin vieläkin paljon poliittisena välikappaleena ja on liikaa väärinkäytettynä omaa tarkoitusta korostaessa. Kaikista huolestuttavinta on se, että tietoisesti muotoiltu totuus vaikuttaa varsinkin vaikutusvaltaisen tahon syöttämänä suurimpaan osaan ihmisistä, useampien sukupolvien päähän. 

 

Tulevan vuoden aikana on hyvä seurata sitä tyyliä, jolla tulevaa satavuotispäivää tullaan korostamaan ja muistaa, kuinka tärkeä historia lopulta on oppiaineena. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Japanin sota ja sitä suoremmin Napoleon todellakin vaikuttivat Suomi-neidon kohtaloihin ja itsenäiseksi kansakunnaksi muotoutumiseen. Jos olisimme jääneet osaksi Ruotsia, voisimme puhua ruotsia ehkä nyt koko kansa, sikäli kuin Stalin ja Hitler olisivat tyrineet tuossa tapauksessa paremmat mahdollisuudet tuhota meidät ja valloittaa koko Eurooppa. Nythän kävi niin, että pieni pohjoinen gallialaiskylä Suomi ainoana ja ensimmäisenä asettui 1939 Molotov-Ribbentrop-internatsisti-liittokunnan hyökkäystä vastustamaan vakavasti aseellisesti ja myös menestyksellisesti toisin kuin huono-onnisemmat Puola ja Baltian maat ja Tanska ja Norja. Ehkä pelastimme koko Euroopan joko Stalinin ja/tai Hitlerin vallasta, mene tiedä.

Edellinen esimerkkinä siitä, kuinka monesta eri tekijästä historialliset tapahtumat voivat muodostua. Nyt 2017 meillä on oikeastaan moraalista vipuvartta vaatia vähän respectiäkin noilta sodanaloittajaimperialistivalloilta valtiollisine jatkajineen ja niiltä, jotka olivat niiden vallan alla miehitettyinä tai todellisessa liitossa niiden kanssa.

Tsaari Aleksanteri I oli Suomen miehitettyään autonomian alussa 1811 palauttanut meille aiemmin Venäjän 1700-luvulla anneksoiman Karjalan eli 'Vanhan Suomen' alueen, sittemmän Viipurin läänin, mutta jättänyt palauttamatta tuolloin lupaamansa Petsamon. Se haluttiin itsenäistymisen jälkeen saada, mutta ilmaiseksi se ei tullut, kun venäläisillä oli omat vaatimuksensa. Uuden valtiotulokkaan rajoista vallitsi alkuvuosina epäselvyyttä, kun Ruotsi vaati Ahvenanmaata itselleen, eivätkä suuriruhtinaskunnan ajan rajat 1811-1917 sellaisenaan kelvanneet Neuvosto-Venäjälle enempää kuin Suomellekaan.

Neuvotteluihin päästiin kv. tilanteen rauhoituttua 1920, ja Suomen puolelta rauhanomaisia neuvotteluja johti J.K. Paasikivi. Itsenäinen Suomi-neito sai tuolloin ensimmäiset pysyvät ja ainoat oikeat* rauhanomaisesti neuvotellut kv. tunnustetut rajansa, jotka naapurimme Ruotsi ja Neuvosto-Venäjä sekä Kansainliitto hyväksyivät, ja jotka rajat vielä vahvistettiin ikuisiksi Neuvostoliiton kanssa hyökkäämättömyyssopimuksessa 1932. - Yle Areenassa on muuten Juhlavuoden ajan nähtävissä P. Haavikon käsikirjoituksen pohjalta tehty tv-elokuva Tarton rauhanneuvotteluista 1920
http://areena.yle.fi/1-2019549?autoplay=true

* Paasikiven neuvottelemat Tarton rauhan rajat olivat virallisesti kv.oikeudellisesti voimassa vuoteen 1947, ja niitä 1939-44 puolustanut jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth muistuttikin joulukuussa 2003, että "rajat, jotka solmittiin Tarton rauhassa, ovat oikeita rajoja jotka ehdottomasti pitäisi palauttaa", ks. http://prokarelia.net/en/?x=artikkeli&article_id=4...

- Paasikiven alunperin neuvottelemien rajojen rehabilitointi-idean Juhlavuoden 2017 kunniaksi luulisi saavan laajapohjaisen kannatuksen yli puoluerajojen ainakin kaikilta Juho Kustin faneilta! Ks. tarkemmin: Suomineito täyttää pian 100 vuotta - olemmekohan valmiit? http://rescordis.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kun ajatellaan Suomen itsenäistymisprosessia, niin siemen siitä kylvettiin jo ennen suuriruhtinaanmaan aikaa.

Ruotsi oli menettänyt Pikkuvihassa 1740-luvulla jo Isossa Vihassa aiemmin menetetyn Karjalan lisäksi alueita syvälle Savon maakuntaan ja tämä luonnollisestikin aiheutti kytevää revansssihenkeä Ruotsin valtakunnassa.

Kustaa III yritti Karjalan palautusta 1780-luvulla aloittamassaan sodassa (joka tosin virallisesti oli Venäjän keisarinna Katariina II:n julistama, koska de facto -tilanne sitä edellytti) ja pääosin Ruotsin Österlandin (=nykyisen Suomen) alueen upseeristo suhtautui kielteisesti Kustaa III:n toimintaan silloisessa tilanteessa.

Joukko "suomalaisupseereja" asettui ryhmänä vastustamaaan Kustaa III:tta ja lähetti kuninkaasta piittaamatta ja hänelle ilmoittamatta nootin Katariina II:lle vedoten Savon maakuntien palauttamiseen ja sen jälkeiseen "ikuiseen rauhaan".

Kustaa III tietysti tästä tiedon saatuaan kärmistyi ja tulkitsi suomalaisupseerien toiminnan suoraksi kapinaksi. Hehän olivat myös vetäytyneet jo valtaamiltaan alueilta takaisin Pikkuvihan rauhan rajojen taakse odottaessaan Katariina II:n vastausta.

Kustaa III:n reaktio ja jo siinä vaiheessa ilmoitetut rangaistustoimet kapinallisia kohtaan sukeuttivat ensimmäisen todellisen itsenäisyysaatteen upseeriston piiriin. Tämä oli se siemen, joka juroi koko myöhemmän autonomisen ajan puhjeten kukoistukseeen Venäjän keisarikunnan luhistuessa 1900-luvun alussa.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Kiinnostava ja imponoiva näkökulma historiaan pinnan alle. En näin vapunaattona viitsi alkaa kovin pitkää listaa, mutta voisi arvioida vaikka näitä; lMS:n ja Venäjän heikkouden eräinä "myötätekijöinä" Gavrilo Princip, heikko hallitsija Nikolai ll ja Saksa joka laski läpi Leninin... Sitten vähän rakenteellisempi Suomen luoja, niin usein unohdettu ja hyljitty voima, nimittäin suomalainen raivaajaurho. Tämän viimemainitun historiallisen voimatekijän muistamiseen tässä yhteydessä saattoi vaikuttaa pari tuntia sitten tv:tä tullut Pohjantähti jossa Koskelan Jussille khra Salpakari junaili raivaajamitalin.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Voisi vielä heittää yhden momenton: Kuka se olikaan joka aivan äsken pohti mikä on se olennaisin pitkän ajan ero joka on erottanut syvävaikuttajana maamme ja Venäjän toisistaan. Vastaus oli protestantismi meillä versus ortodoksia Venäjällä.Tässä tullaan mentaliteetteihin, syvärakenteisiin ja myös vanhaan kiistamaan yli velloneisiin sotiin aina 800-900 -luvuilta alkaen. Siis miten kaikki oikein menikään.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Nuo syvärakenteet uskonnon perustalta ovat oleellisia erottavia tekijöitä. Mutta vielä merkittävämpää on kielellinen ja etninen väestöphja ylipäätään.

Ennen Stalinin aikaa rajat saattoivat siirtyä sinne sun tänne ilman, että massiivisia väestönsiirtoja tehtiin lainkaan. Väestöllinen pohja kulloisenkin hallinnon alaisuudessa pysyi siis muuttumattomana.

Kun kirjoitin ylempänä kustavilaisen sodan takaisinvaltausyrityksestä, niin sillä oli oikeutuksena luonteva väestörakenne. Wanha Suomi liitettiin autonomian ajan alussa Suomen Suurruhtinaanmaahan eikä kyseinen liitos tuonut Suomen alueelle lainkaan venäläistä asujaimistoa. Samat suvut asustelivat edelleen entisillä asuinsijoillaan.

Vasta Stalinin Neuvostoliitto muutti tilanteen toisenlaiseksi. Nyt Karjalan palautus Suomelle tietäisi joko suurehkon venäläisasujaimiston liittämistä Suomeen tai sitten heidän siirtämistä pois jonnekin Venäjälle. Yhtään alkuperäistä sukua tai perhettä ei jäänyt asumaan viime sodan jälkeen luovutetuille alueille.

(Poikkeus yllämainitusta on toki Stolbovan rauhan jälkeen tapahtunut Inkerinmaan luterilaistaminen, mutta käsittääkseni varsinaisia pakkosiirtoja ei tehty, vaan entiset asukkaat pakenivat omasta tahdostaan uusia vallanpitäjiä Novgorodin ja Tverin alueille.)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olin havaitsevinani eilen yöllä, että joku peukuttaja oli poistanut pointsinsa myöhemmin yllä olevasta kommenttistani ja koska uumoilen sen johtuneen siitä, että tuo kommenttini on tulkittavissa Karjalan palauttamisen vastustukseksi, niin selkeennytetään nyt vielä, että kannatan kyllä Tarton rauhan rajojen voimaan saattamista.

Jos imperialistinen valtio pyrkii saamaan oikeutuksen laajentumishimonsa toteutuksen pysyvyydelle sillä keinolla, että muuttaa valloitettujen alueiden etnisen väeestöpohjan väkivaltaisesti, niin sellaista ei pidä hyväksyä.

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm

Vaikka historiassa on paljon eri asioita, jotka ovat vaikuttaneet eri tavoin kaikkeen eikä niiden erillään pitäminen ole helppoa, tämä oli muuten ihan hyvä kirjoitus, mutta haluaisin hieman kritisoida seuraavaa:

"1917 länsimaat suostuivat myöntämään Suomen itsenäisyyden vasta Venäjän jälkeen, johon bolsevikkihallituksen johtaja Lenin Pietarin edustaa rauhoittaakseen taipuikin"

Kukaan ei "myöntänyt" Suomelle itsenäisyyttä. Suosittelisin oikean sanan käyttöä eli "tunnustaa".

Käyttäjän MattiSalonen kuva
Matti Salonen

Jep, tämä oli kyllä aiheellinen korjaus.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Jotkuthan vielä jokin aika sitten olivat yya-henkisesti höynähtäneet sellaiseenkin ajatukseen, että Lenin-setä "antoi" Suomelle itsenäisyyden kuin Pakkasukko, joka tuohon aikaan ei vielä edes asunut Venäjän (suomalaisella sukellusaluksella) miehittämällä Pohjoisnavalla enempää kuin Suomelta ryöstetyllä Korvatunturillakaan.

Stalinhan se kylläkin oli niinä vuosina kansallisuusasiainkomissaarina eli ulkoministerinä, joka esitti Leninin vahvistettavaksi kavalan suunnitelmasnsa hyväksyä itsenäisyysjulistus sillä edellytyksellä, että punikkiliittolaiset Suomessa kaappaavat vallan ja liittävät sitten sosialistisen tasavaltansa vapaaehtoisesti neuvostokansojen suureen ja onnelliseen perheeseen. Syvältä sieltä perheestä suollettiin vielä vuosikymmeniä tuota hybridipravdatuubaa ;

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Kaikki kunnia historialle ja historian henkilöillekin mutta eikö huomattavasti tärkeämpää olisi spekuloida kuinka selvitään seuraavat sata vuotta. Tosin se tulevaisuuden ennustaminen on kaikkein vaikein ennustamisen laji mutta on siitä oikeaan osuessaan enemmän hyötyä tuleville polville kuin miettiä mitä olisi tapahtunut jos hän/se ei olisi silloin silloin tehnyt niin.

En olisi valmis allekirjoittamaan Adolf Ehrnroothin lausahdusta; "Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten.", paitsi jos otetaan opiksi niistä menneiden sukupolvien virheistä, ja sodat ovat suurimpia virheitä.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

"...otetaan opiksi niistä menneiden sukupolvien virheistä, ja sodat ovat suurimpia virheitä."

Kerropa tuo Stalinin ja Hitlerin ja internatsistisen Molotov-Ribbentrop-liittoutuman panfasistisille perillisille Venäjän johdossa ja muutamissa muissakin imperialistipiireissä.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

En muuten kerro, kai niidenkin nyt jotain pitäisi itsekin tietää ;)

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen Vastaus kommenttiin #11

Toki, mutta kun ovat taipuvaisia unohtamaan, niin hyvä olisi mahdollisimman monen vähän muistuttaa ainakin Voiton päivänä ja Wappuna ym. merkkiajankohtina.

Esimerkiksi viime vuoden Voiton päivän aattona 8.5.2016 lähetettiin ulkoministeri Lavroville nootti, jossa esitettiin kattavasti Suomen kansan käsitys Voiton päivän virallisen ja ruohonjuurilähtöisen viettämisen suotavuudesta ja tuettavuudesta maassamme: http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216633-v...

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Siis hetkinen:
"Jos Napoleon ei olisi nimittäin voittanut aikoinaan Venäjää puolelleen, ei itäinen keisarikunta olisi ollut pakotettu hyökkäämään Ruotsiin, vienyt Suomea ja muuttanut sitä autonomiseksi ruhtinaskunnaksi."

Ei se ihan noin mennyt. Tilsitin rauhassa 1807 Napoleon lupasi Aleksanterille vapaat kädet Suomeen suuntautuvaan hyökkäykseen. Ruotsi oli kuninkaansa Kustaa IV Adolfin (jota G.M. Armfelt nimitti arkki-idiootiksi) johdolla kusessa: sodittiin ja hävittiin Pommerissa Napoleonia vastaan, kohta Venäjää vastaan Suomessa ja pian jo Tanskaa vastaan etelässä ja lännessä. Ammattiupseerit alimmista ylimpiin v###uuntuivat kuninkaaseensa ja sisällissota uhkasi. Kuningas pantiin viralta, Napoleonilta toivottiin suopeutta, mutta hänpä kehotti kääntymään tsaarin puoleen!

Venäläiset olivat jo Tukholman saaristossa, Ahvenanmaalla ja valtakunnan pohjoisosissa. Koko Suomi oli menetetty. Korkeita upseereita - heillä oli juuret ja omaisuus Suomen puolella - vaihtoi kesken sodan puolta osallistumalla Porvoon valtiopäiville.

Haminan rauha saatiin aika lyhyiden neuvottelujen jälkeen aikaan 1809 syksyllä, sillä Venäjän pääneuvottelija yllättäen sairastui. Uusi raja vedettiin pikaisesti punakynällä karttaan Tornionjoen kohdalle. Suomen nykyraja olisi voinut tulla poikki Ruotsin pohjoisosienkin Kalix-joelle, näin Venäjä vaati alussa, mutta heltyi. Napoleon pakotti pian lyödyn tynkä-Ruotsin puolelleen Englantia vastaan.

Eli summa summarum: Ruotsi sössi tilaisuutensa osaamattoman ja jäykkäniskaisen kuninkaansa takia. Opportunistiset upseerit ilmeisesti päättivät pudota jaloilleen, kun vanhaksi käynyttä maailmanjärjestystä keikutettiin. Siinä sivussa sai Suomen taival valtioksi kickstartin.

Käyttäjän MattiSalonen kuva
Matti Salonen

Ruotsi ei käsittääkseni ollut missään vaiheessa kauppasaarrossa Iso-Britanniaa vastaan, päinvastoin juuri tämä Kustaa IV Aadolfin asenne Napoleonia kohtaan ja kauppaetu Iso-Britanniasta johti siihen, että Venäjä hyökkäsi Ruotsia vastaan.

Venäjäkin siis oli alunperin Napoleonia vastaan sodassa, kunnes koki tappion ja solmi Ranskan kanssa rauhansopimuksen Tilsitissä 1807, jonka mukaan sen piti liittyä mannermaasulkemukseen ja painostaa myös Ruotsia liittymään siihen.

Tämän voit käydä useasta lähteestä tarkistamassa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Olin väärässä, pahoittelen, ja korjasin kommenttiani. Fiksummalla ulkopolitiikalla Ruotsi olisi voinut selvitä Pommerin menetyksellä, mutta menikin koko pakka uusiksi. Kuulemma tämä fiasko liittolaisuuskuvioiden kanssa vaikuttaa yhä ruotsalaisten näkemyksiin puolueettomuuspolitiikassa.

Toimituksen poiminnat